Tom Davies

Thomas "Tom" Davies (s. 30. kesäkuuta 1998 Liverpool) on englantilainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Sheffield Unitedia, johon hän siirtyi kasvattajaseurastaan Evertonista elokuussa 2023.[1]

Davies nousi Evertonin junioreista edustusjoukkueeseen keväällä 2016 ja pelasi seuraavalla kaudella Valioliigassa jo 24 ottelua, joissa hän teki kaksi maalia. Kaudella 2017–2018 hän pelasi Valioliigassa 33 ottelua ja teki niissä kaksi maalia. Kaudella 2018–2019 hän jäi useammin vaihtopenkille ja pelasi vain 16 liigaottelua. Kauden 2019–2020 Davies aloitti vaihtopelaajana mutta pelasi lopulta 30 liigaottelua, joista 23 ottelua avauskokoonpanossa. Maaleja syntyi yksi. Kaudella 2020–2021 hän pelasi 25 liigaottelua tekemättä maaleja. Kaudella 2021–2022 hän pelasi vain kuusi liigaottelua polvivamman pilattua suurimman osan kaudesta mutta yhden maalin hän ehti tehdä. Kaudella 2022–2023 hän pelasi 19 liigaottelua mutta oli avauksessa vain neljästi.[1]

Davies on pelannut useissa Englannin juniorimaajoukkueissa. Hän pelasi vuonna 2015 alle 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa ja saman ikäluokan MM-kilpailuissa. Vuonna 2021 hän pelasi kaksi ottelua alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa.[1]

Lähteet

  1. a b c Tom Davies Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)


1 A. Davies | 2 Baldock | 3 Lowe | 4 Fleck | 5 Trusty | 6 Basham | 7 Brewster | 8 Hamer | 9 McBurnie | 10 Archer | 11 Traoré | 12 Egan | 14 Thomas | 15 Ahmedhodžić | 16 Norwood | 17 Coulibaly | 18 Foderingham | 19 Robinson | 20 Bogle | 21 Souza | 22 T. Davies | 23 Osborn | 25 Slimane | 27 Larouci | 28 McAtee | 32 Osula | 33 Norrington-Davies | 35 Brooks | 36 Jebbison | 37 Amissah | 38 Seriki | 39 Hackford | 40 Buyabu | Manageri Heckingbottom

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.