Pietari Väänänen

Pietari Väänänen tai Petter Wänänen (1. tammikuuta 1764 Murtolahti, Nilsiä – 19. huhtikuuta 1846 Taipalsaari) oli suomalainen kansanrunoilija ja valtiopäivämies.

Elämäkerta

Väänäsen vanhemmat olivat talollinen Lauri Pietarinpoika Väänänen ja Kristiina Nissanen. Pietari Väänänen peri kotitalonsa isänsä kuoltua 1791. Hän oli lautamiehenä ja osallistui myös vuonna 1800 Norrköpingin valtiopäiville. Norrköpingissä Väänänen osallistui Ruotsin kuninkaalle Kustaa IV Aadolfille järjestettyyn koskenlaskunäytökseen kahden muun suomalaisen talonpojan kanssa ja hän teki myös runon samaan aikaan tapahtuneen kuninkaan kruunauksen kunniaksi. Väänänen oli mukana myös vuoden 1809 Porvoon valtiopäivillä.[1]

Väänänen muutti 1828 Kuopioon, jossa hän toimi jonkin aikaa ruokatavarain kauppiaana ja vietti sitten loput elinvuotensa Taipalsaarella Taipalsaaren kirkkoherrana vuodesta 1835 toimineen poikansa Anders Johan Wenellin (1800–1868) luona.[2]

Väänäsen runoja

  • Kustavi IV Aatolfin kruunauksesta. 1800
  • Kustavi IV Aatolfin kotiintulosta Saksan maalta v. 1805. 1805
  • Aleksnteri I:stä. 1809

Lähteet

  • Suomen kirjailijat tietokanta (hakusivu) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kustavi Grotenfelt: Kahdeksantoista runoniekkaa. Valikoima Korhosen, Lyytisen, Makkosen, Kymäläisen, Puhakan, Räikkösen y.m. runoja ja lauluja. SKS:n kirjapaino 1889 (e-tekstinä Projekti Lönnrotin sivulla

Viitteet

  1. Junnila, Olavi: Porvoon valtiopäivät ja Haminan rauha. Teoksessa Suomen historia 5. Autonomian aika. Päätoimittaja Yrjö Blomstedt, s. 19. Weilin+Göös, 1986. ISBN 951-35-2494-9.
  2. Yrjö Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Anders Johan Wenell. Verkkojulkaisu 2005. Luettu 7.1.2023.

Aiheesta muualla

  • Maija Hirvonen: Väänänen, Pietari (1764–1846) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • n
  • k
  • m
Puheenjohtaja: Petter Klockars
Edustajat
(30)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Kansallisbiografia
  • Biografiasampo