Novi Sad

Novi Sad
Petrovaradinin linnoitus
Petrovaradinin linnoitus

Novi Sad

Koordinaatit: 45°15′N, 19°51′E

Valtio Serbia
Autonominen alue Vojvodina
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 83[1] km²
Korkeus 80[1] m
Väkiluku 231 798[1]
 – Väestötiheys 2 792 as./km²
www.novisad.rs/en
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo


















Novi Sad (serb. Нови Сад, Novi Sad, unk. Újvidék, slovakiksi Nový Sad; ruteeniksi Нови Сад, Novy Sad) on Vojvodinan autonomisen alueen pääkaupunki, joka sijaitsee Tonavan rannalla.[2] Kaupungissa oli vuoden 2011 väestönlaskennassa noin 231 800 asukasta.[1] Kaupungin teollisuus tuottaa esimerkiksi ruokaa, tekstiilejä ja öljyjä. Novi Sadissa sijaitsee vuonna 1960 perustettu yliopisto, taideakademia ja kansallisteatteri.[2]

Historia

Alueella on ollut asutusta jo kivikaudella ja ensimmäisellä vuosisadalla roomalaiset rakensivat alueelle linnakkeen nimeltä Cusum, joka oli osa silloista Pannonian provinssia.lähde? Ennen 1700-lukua Novi Sad oli pieni kalastuskylä, mutta myöhemmin siitä tuli serbialaisen kulttuurin keskus Itävallassa.[2]

Kaupungin nähtävyyksiä

  • Petrovaradinin linnoitus
    Petrovaradinin linnoitus
  • Varadinin silta
    Varadinin silta
  • Novi Sadin kaupungintalo
    Novi Sadin kaupungintalo
  • Novi Sadin Vapauden aukio
    Novi Sadin Vapauden aukio
  • Serbian Kansallisteatteri
    Serbian Kansallisteatteri
  • Kristillinen adventistikirkko Novi Sadissa
    Kristillinen adventistikirkko Novi Sadissa
  • Roomalaiskatolinen Marian nimen kirkko ja Svetozar Miletićin patsas
    Roomalaiskatolinen Marian nimen kirkko ja Svetozar Miletićin patsas
  • Danube-puisto Novi Sadin keskustassa
    Danube-puisto Novi Sadin keskustassa
  • Matica Srpska -galleria
    Matica Srpska -galleria
  • Fruška goran kansallispuisto

Lähteet

  1. a b c d Brinkhoff, Thomas: Serbia: Regions, Districts and Major Cities citypopulation.de. Viitattu 7.7.2020. (englanniksi) (saksaksi)
  2. a b c Novi Sad britannica.com. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 7.7.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Novi Sad.
  • Novi Sadin sillat (unkariksi)