Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1962

1962 FIFA World Cup

Campeonato Mundial de Fútbol -
Copa Jules Rimet Chile 1962

Joukkueet

56 karsijasta

Isäntämaa

Chile

Ajankohta

30. toukokuuta –
16. kesäkuuta 1962

Mitalistit

–

Kultaa

Brasilia

–

Hopeaa

Tšekkoslovakia

–

Pronssia

Chile

Ottelut

Maalit

89 (2,78 ottelua kohti)

Yleisö

899 074 (28 096 ottelua kohti)

Maalintekijä

Garrincha

Vavá

Leonel Sánchez

Dražan Jerković

Flórián Albert

Valentin Ivanov
(4 maalia)


← 1958		1966 →

Infobox OK

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1962 pelattiin Chilessä. Argentiina oli alun perin ennakkosuosikki järjestääjämaaksi, mutta sen poliittisen epävakauden vuoksi kisat myönnettiin Chilelle. Ennen turnausta Chileä koetteli luonnonkatastrofi, kun maanjäristys pakotti muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia.^[1]^[2]

Kilpailuformaatti säilyi samana kuin vuoden 1958 kisoissa. Karsinnoista lopputurnaukseen pääsi 14 joukkuetta, jotka jaettiin neljään neljän joukkueen lohkoon. Isäntämaa Chile ja hallitseva maailmanmestari Brasilia selviytyivät kisoihin ilman karsintaa. Kunkin lohkon kaksi parasta pääsi puolivälieriin.^[2]

Yksi suurimmista yllätyksistä turnauksessa oli isäntämaa Chilen selviytyminen pronssille.^[3] Loppuottelussa Brasilia kukisti Tšekkoslovakian, ja kykeni näin uusimaan maailmanmestaruutensa. Brasilia koki alkulohkovaiheessa suuren takaiskun, kun maailman ykköspelaaja Pelé loukkaantui ja hänen turnauksensa oli ohi. Brasilian ja samalla koko turnuaksen kirkkaimmaksi tähdeksi nousi Garrincha.^[2]^[4]

Järjestelyt

FIFA päätti myöntää MM-kilpailujen järjestysoikeuden Chilelle vuonna 1956, Lissabonissa pitämässään kokouksessa.^[5] Eurooppalaisille Chile oli tuntematon maa Andien takana, eikä se ollut merkittävä tekijä kansainvälisessä jalkapallossa. FIFAn vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä, sillä kolmas perättäinen Euroopassa järjestettävä turnaus ei tullut kysymykseen. Eteläamerikkalaisista valtioista Argentiina oli FIFAlle ykkösehdokas, mutta maan poliittisen epävakauden vuoksi turnaus myönnettiin Chilen järjestettäväksi.^[1]^[2]

Chilen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Carlos Dittborn vakuutti, että maa on kykenevä järjestämään turnauksen ja sai myös FIFAn tästä vakuuttuneeksi. Katastrofi oli kuitenkin lähellä. Toukokuussa 1960 suurin koskaan mitattu maanjäristys maanjäristys iski eteläiseen Chileen, minkä jälkeen alkoi valtaisa jälleenrakennusurakka. Turnauksen alkuun mennessä kisapaikat olivat kuitenkin laitettu kuntoon. Traagista oli, että Dittborn ei itse nähnyt turnausta, hän kuoli sydänkohtaukseen kuukautta ennen kisojen alkua, vain 41-vuotiaana. Arican stadion sai hänen mukaansa nimen Estadio Carlos Dittborn.^[1]

Karsinnat

Pääartikkeli: Vuoden 1962 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat

Karsintoihin osallistui 56 maata, joista 14 selviytyi lopputurnaukseen.Isäntämaa Chile ja hallitseva mestari Brasilia pääsivät kisoihin ilman karsintaa. Afrikan ja Aasian karsintojen voittajat karsivat Euroopan maita vastaan, mikä heikensi näiden maanosien maiden mahdollisuuksia selviytyä lopputurnaukseen. Yksikään Aasian tai Afrikan maa ei kyennyt voittamaan eurooppalaisia karsinnoissa. Turnaukseen selviytyi kymmenen eurooppalaista maata. Eteläamerikkalaisia joukkueita oli viisi. Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnoista turnaukseen selviytyi Meksiko, joka voitti CONMEBOL:n ja CONCACAF:n välisen karsintaottelun.^[2]^[6]^[7]

Joukkueet

Katso myös: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1962 kokoonpanot

Hallitsevana mestarina turnaukseen lähti Brasilia, joka oli yksi mestarisuosikeista myös ennen Chilen turnausta. Brasilian joukkueen runko oli säilynyt lähes samana edellisistä kisoista. Kirkkaimpana tähtenään Brasilialla oli riveissään maailman paras jalkapalloilija Pelé, joten odotukset olivat jälleen korkealla.^[8]^[9] Muut eteläamerikkalaiset eivät saaneet jalkeille yhtä kovaa joukkuetta. Etelä-Amerikan maista Kolumbia oli mukana turnauksessa ensimmäistä kertaa. Euroopassa menestys oli siirtynyt sosialistisiin maihin. Neuvostoliitto, Jugoslavia ja Tšekkoslovakia tiedettiin koviksi maiksi. Myös Unkari oli nostanut profiiliaan maan kansannousun seuraamusten jälkeen. Itäisen Euroopan maista ensiesiintymisensä MM-turnauksessa teki Bulgaria, joka pudotti karsinnoissa Ranskan.^[8] Rautaesiripun länsipuolisista maista turnauksen suosikkeihin lukeutui seurajoukkueiden Real Madridin ja FC Barcelonan menestyksen myötä Espanja. Lisäksi Espanjan riveissä pelasi maan kansallisuuden saaneita huippupelaajia, joihin lukeutuivat argentiinalainen Alfredo di Stefano ja unkarilainen Ferenc Puskás.^[9]

Turnauksessa pelasi 16 joukkuetta. Euroopasta oli mukana kymmenen maata, Etelä-Amerikasta viisi ja Pohjois-ja Keski-Amerikasta yksi:^[10]^[2]

Stadionit

Turnauksen ottelut pelattiin neljällä eri stadionilla. Alun perin kisapaikkakuntia piti olla kahdeksan, mutta ennen turnausta iskeneen tuhoisan maanjäristyksen vuoksi ottelut piti pelata neljällä stadionilla. Loppuottelu pelattiin Santiagon kansallistadionilla. Muut kolme stadionia olivat pieniä, niiden kapasiteetti oli alle 20 000 katsojaa.^[2] Kullakin pelipaikkakunnalla pelattiin yhden lohkon ottelut, jolloin päätöskierroksen otteluita ei ollut mahdollista pelata samanaikaisesti.^[8]

Santiago Viña del Mar Rancagua Arica	Santiago	Viña del Mar
	Estadio Nacional	Estadio Sausalito
	33°27′52″S, 70°36′38″W	33°00′51.83″S, 71°32′6.84″W
	Kapasiteetti: 66 660	Kapasiteetti: 18 037

	Rancagua	Arica
	Estadio Braden Copper Co.	Estadio Carlos Dittborn
	34°10′39.95″S, 70°44′15.79″W	18°29′15.47″S, 70°17′56.96″W
	Kapasiteetti: 18 000	Kapasiteetti: 17 786

Ottelut

Joukkueet jaettiin neljään alkulohkoon, joiden kaksi parasta etenivät pudotuspelivaiheeseen. Edellisiin MM-turnauksiin nähden joukkueiden päätyessä alkulohkossa tasapisteisiin, ei enää pelattu uusintaotteluita, vaan paremmuuden ratkaisi maaliero. Tämä näkyi siinä että turnauksessa suosittiin puolustavaa pelityyliä.^[2]

Alkulohkot

Lohko 1

Turnauksen Aricassa pelattavan alkulohkon ennakkosuosikki oli Neuvostoliitto, joka oli edellisinä vuosina esiintynyt vakuuttavasti. Sen päävastustaja alkulohkossa oli Jugoslavia, joka oli voittanut edellisen olympiaturnauksen, ja maat olivat kohdanneet [[Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 1960 |vuoden 1960 EM-kilpailujen]] loppuottelussa. Joukkueet kohtasivat heti avausottelussa ja voittajan uskottiin voittavan samalla koko lohkon. Joukkueiden välinen avausottelu oli tasokas, mutta kovaotteinen ja myös rumia otteita nähtiin. Kentän näkyvimmäksi pelaajaksi nousi Neuvostoliiton maalivahti Lev Jašin, joka torjui jokaisen Jugoslavian laukauksen. Neuvostoliiton onnistui tehdä toisella puoliajalla kaksi maalia, ja loppulukemat olivat 2-0 Neuvostoliiton hyväksi.^[11] Lohkon toisessa avausottelussa kohtasivat Uruguay ja Kolumbia. Uruguay voitti ottelun 2-1.^[10]

Epäurheilijamaisia otteita nähtiin myös Jugoslavian ja Uruguayn välisesä ottelussa. Ottelu oli Jugoslavialle tärkeä, sillä tappiolla se olisi lähes varmasti ulkona puolivälieristä. Pelin tärkeys näkyi kentällä ja Vladimir Popović ja Angel Ruben Cabrera poistettiin kentältä nahistelun seurauksena toisella puoliajalla. Itse ottelu oli tällöin jo ratkennut, Cabrera teki ottelun avausmaalin, mutta Jugoslavia käänsi pelin edukseen ja voitti ottelun 3-1.^[11] Neuvostoliitolla oli toisessa ottelussaan Kolumbiaa vastaan mahdollisuus varmistaa paikkansa puolivälierissä, mutta se hukkasi tilaisuutensa.. Vartin pelin jälkeen Neuvostoliitto johti jo 3-0 ja vielä puoli tuntia ennen pelin loppua 4-1, mutta se hukkasi johtonsa. Kolumbia kiri tasoihin ja ottelu päättyi 4-4. Neuvostoliiton hukattua johtonsa, jäi jatkopaikan ratkaisu viimeisen ottelun varaan.^[11]

Lohkon viimeisellä kierroksella Neuvostoliiton ja Uruguayn välillä oli panoksena pääsy puolivälieriin. Ottelu oli vielä loppuhetkillä tasan 1-1. Lähempänä johto-osumaa oli ollut Uruguay, joka oli osunut kolmesti maalipuihin, mutta voitto-osuman teki ottelun 89. minuutilla Neuvostoliiton Valentin Ivanov. Lohkon päätösottelussa Jugoslavia voitti Kolumbian vakuuttavasti 5-0. Päätöskierroksen tulosten myötä ennakkosuosikit Jugoslavia ja Neuvostoliitto jatkoivat pudotuspeleihin.^[11]

Lohko 2

Isäntämaa Chilen alkulohko pelattiin Santiagossa. Lohkon muut joukkueet olivat Länsi-Saksa, Italia ja Sveitsi. Oman lisänsä lohkolle antoi se, että italialaiset toimittajat olivat ennen turnauksen alkua tehneet Chilestä ja sen kansalaisista reportaasin, joka esitti kisaisännät hyvin epäedullisessa valossa. Tämä herätti raivoa Chilessä ja vihaa Italiaa kohtaan.^[1]^[12] Avausottelussaan isäntämaa Chile voitti Sveitsin maalein 3-1. Leonel Sánchez iski isännille kaksi maalia. Italia ja Länsi-Saksa pelasivat maalittoman tasapelin puolustusvoittoisessa ottelussa.^[12]^[10]

Chilen ja Italian välinen pelätty kohtaaminen toteutui alkulohkon toisella kierroksella. Italialaispelaajat yrittivät lievittää jännitteitä heittämällä yleisölle kukkasia, mutta ottelusta muodostui jopa pelättyä pahempi. Jännitteet purkautuivat jo ottelun alussa ja erotuomari Ken Aston ajoi Italian Giorgio Ferrinin ulos kentältä tämän potkaistua chileläispelaajaa. Hänen ulos kentältä saattamiseensa tarvittiin kymmenkunta poliisia. Likaiset temput jatkuivat edelleen ja ottelu oli täynnä väkivaltaisia temppuja. Tuomaristolta jäi huomaamatta Leonel Sánchezin lyönti Italian Humberto Maschion kasvoihin sellaisella voimalla että tämän nenä murtui. Ennen puoliajan päättymistä Sánchez löi vielä Mario Davidia mutta sai jäädä kuitenkin kentälle. Davidin kostettua Sánchezin tempauksen, hänet poistettiin kentältä poliisisaattueessa. Italia joutui pelaamaan toisen puoliajan kahden miehen alivoimalla, ja se yritti sinnitellä ottelusta tasatulosta joka veisi sen lähelle jatkopaikkaa.^[12] Ottelun 73. minuutilla Italian puolustustaistelu murtui, kun Jaíme Ramirez puski Chilen johtoon. Ottelun lopussa Jorge Toro viimeisteli loppulukemiksi 2-0.^[10]^[12] Voitolla Chile varmisti paikkansa puolivälieriin.^[12] Häpeällisistä tapahtumistaan historiaan jäänyt ottelu on nimetty myöhemmin Santiagon taisteluksi.^[13]

Toisella ottelukierroksella Länsi-Saksa paranteli myös asemiaan voittamalla Sveitsin maalein 3-1. Lohkon päätösottelussa Länsi-Saksa kohtasi isäntämaa Chilen. Ottelussa oli panoksena lohkovoitto, jolla oli jatkon kannalta suuri merkitys, sillä lohkon toiseksi sijoittunut joutui matkustamaan 2 000 kilometrin päähän puolivälierään Aricaan. Ottelu sujui edellistä kohtaamista rauhallisemmin, vaikka Länsi-Saksan Horst Szymaniak viimeisteli ottelun avausmaalin kyseenalaisesti tuomitun rangaistuspotkun tuloksena. Chile ei kyennyt murtamaan Länsi-Saksan puolustusta, ja toisella puoliajalla Uwe Seeler pukkasi loppulukemiksi 2-0.^[12] Länsi-Saksan voitto tarkoitti myös sitä, että viimeisellä ottelulla Italian ja Sveitsin välillä ei ollut jatkoon pääsyn kannalta merkitystä. Italia voitti ottelun 3-0.^[10]

Lohko 3

Brasilian joukkue kohtasi turnauksen avausottelussa Meksikon. Meksiko pysyi Brasilian vauhdissa avausjakson. Toisella jaskolla Brasilia siirtyi Pelén johdolla kahden maalin johtoon, ensin alustamalla Zagallon avausmaalin ja sen jälkeen tekemällä itse 2-0 osuman, mikä jäi myös lopputulokseksi. Seuraavassa ottelussa Tšekkoslovakiaa vastaan tapahtui Brasilian kannalta pahin mahdollinen. Pelén laukaus osui tolppaan, mutta samassa hänen jalkansa petti ja nivusvamma päätti käytännössä hänen turnauksensa. Koska vaihtoja ei tunnettu, Pelé nilkutti kentällä ottelun loppuun. Tšekkoslovakialaiset osoittivat suurta urheiluhenkeä, eivätkä koskeneetkaan Peléen tämän saadessa pallon. Pelé on myöhemmin kertonut tämän olleen hienoin ele hänen urallaan. Tšekkoslovakia oli avauskierroksella voittanut Espanjan maalein 1-0, joten se oli tyytyväinen pisteeseenkin Brasiliaa vastaan. Vajaamiehinen Brasiliakaan ei ottanut ottelussa turhia riskejä, ja ottelu päättyi maalittomaan tasatulokseen.^[9]

Turnauksen suosikeihin lukeutunut Espanja voitti toisessa ottelussaan Meksikon maalein 1-0, mutta Tšekkoslovakialle kärsityn tappion myötä Espanja oli viimeisessä ottelussaan pakkovoiton edessä Brasiliaa vastaan. Adelardo vei Espanjan johtoon ensimmäisellä puoliajalla, jolloin ilman Peléä pelannut Brasilia oli vaarassa pudota jatkosta. Toisella jaksolla Brasilia onnistui kuitenkin nostamaan tasoaan ja Pelén korvaajana pelannut Amarildo viimeisteli kaksi maalia ja lopputulokseksi jäi 2-1 Brasilian eduksi. Espanjalle tappio oli katkera, Real Madridin ja Barcelonan pelaajista koostuva joukkue ei turnauksen aikana ollut yhtenäinen maajoukkue. Brasilian voitto tiesi sitä, että myös Tšekkoslovakia oli lohkon toisena varmasti jatkossa. Seuraavana päivänä pelattu Tšekkoslovakian ja Meksikon välinen ottelu oli jatkoon pääsyn kannalta merkityksetön. Meksiko voitti ottelun 3-1, vaikka Václav Mašekin onnistui tehdä avausmaali Tšekkoslovakialle vain 16 sekunnin pelin jälkeen.^[9]

Lohko 4

Rancaguassa pelatun lohkon ennakkosuosikkina pidettiin Englantia, joka kohtasi avausottelussaan Unkarin. Englantilaisten riveissä pelasi tulevien vuosien suurpelaajia, mutta sen sijaan kentän näkyvin pelaaja oli Unkarin Flórián Albert. Hänen johdollaan Unkari kukisti Englannin maalein 2-1. Unkari jatkoi vahvasti myös seuraavassa ottelussaan Bulgariaa vastaan, voittaen vakuuttavasti 6-1, millä maa myös varmisti jatkopaikkansa. Albert viimeisteli ottelussa kolme maalia.^[11] Argentiina oli voittanut avausottelussaan Bulgarian 1-0, joten Englannin ja Argentiinan keskinäisessä ottelussa oli paljon pelissä.^[10] Englanti otti Argentiinasta 3-1 voiton, joten joukkueet olivat tasapisteissä ennen viimeistä kierrosta. Viimeisellä kierroksella Englanti kohtasi Bulgarian ja Argentiina Unkarin. Kummassakaan ottelussa ei maaleja enää nähty. Englannille tulos kelpasi, sillä se riitti varmistamaan maan paikan puolivälierissä.^[11]

Pudotuspelit

Puolivälierät

Puolivälierissä Englanti kohtasi Brasilian. Ilman Peléä pelanneen Brasilian suurimmaksi tähdeksi nousi Garrincha. Tämä pukkasi kulmapotkusta ottelun avausmaalin puolen tunnin pelin jälkeen. Englanti tasoitti nopeasti, mutta toisella puoliajalla Brasilia sai pelinsä kulkemaan. Vavá puski Garrinchan keskityksestä Brasilian johtomaalin ja pian tämän jälkeen Garrincha viimeisteli ylänurkkaan suuntautuvalla laukauksellaan loppulukemiksi 3-1 Brasilialle.^[14]

Turnauksen isäntämaa Chile joutui matkustamaan omaan puolivälieräänsä Aricaan Neuvostoliittoa vastaan. Arican Estadio Carlos Dittbornille mahtui vain 17 000 katsojaa, kun samaan aikaan pelatussa Länsi-Saksan ja Jugoslavian ottelussa Santiagossa oli 63 000 katsojaa. Santiagon kansallistadionilla monet kuuntelivat Arican kamppailua transistoriradiot korvillaan. Arican ottelussa Chile siirtyi johtoon ottelun 11. minuutilla Leonel Sánchezin maalilla. Igor Tšislenko tasoitti ottelun, mutta heti perään Eladio Rojas iski kaukolaukauksella Chilen johto-osuman. Neuvostoliitto hallitsi ottelua, mutta ylärimaa lähemmäs se ei enää päässyt ja Chile eteni välieriin. Molemmat Chilen maalit olivat livahtaneet helposti Neuvostoliiton maalivahdin Lev Jašinin ohi. Tämän sanottiin kärsivän aivotärähdyksestä.^[14]

Santiagon kamppailussa Jugoslavia ja Länsi-Saksa kohtasivat puolivälierissä jo kolmatta perättäistä kertaa. Edellisissä MM-turnauksissa voitto oli mennyt saksalaisille. Jugoslavia hallitsi ottelua ja Länsi-Saksa oli puolustuskannalla. Ottelu eteni maalittomana loppuhetkille saakka ja jatkoaika alkoi näyttää todennäköiseltä. Jugoslavian Petar Radakovićin onnistui kuitenkin ottelun loppuhetkillä tehdä ottelun ainoaksi jäänyt maali. Tällä osumalla Jugoslavia onnistui vihdoin kukistamaan saksalaiset.^[15]

Vakuuttavasti oman alkulohkonsa voittanut Unkari kohtasi puolivälierässä Tšekkoslovakian. Ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla Tšekkoslovakian Adolf Scherer vei joukkueensa johtoon, minkä jälkeen Unkari alkoi hallita kenttätapahtumia. Ottelun hahmoksi nousi kuitenkin Tšekkoslovakian maalivahti Viliam Schroif, joka torjui jokaisen maalia kohti suuntautuneen laukauksen. 1-0 jäi lopputulokseksi ja Tšekkoslovakia eteni välieriin. Neljässä pelaamassaan ottelussa sen oli onnistunut tehdä vain kolme maalia.^[15]

Välierät

Chilen selviytyminen välieriin oli yllätys. Jotta mahdollisimman moni chileläinen olisi nänhyt Chilen ja Brasilian välisen koitoksen, siirrettiin ottelu suuremmalle Santiagon kansallisstadionille, ja vastaavasti toinen välieräottelu Jugoslavian ja Tšekkoslovakian välillä siirrettiin Viña del Mariin. Santiagossa ottelua seurasi 77 000 katsojaa, kun taas Viña del Marin ottelussa oli vain vajaat 6 000 katsojaa, mikä oli historiallisen alhainen katsojamäärä MM-välierässä. Viña del Marissa huomio kiinnittyi erityisesti Tšekkoslovakian maalivahtiin Viliam Schroifiin, joka oli johdattanut joukkueensa välieriin asti. Myös Jugoslavia törmäsi Schroifin muodostamaan muuriin, eikä ensimmäisellä puoliajalla nähty maaleja. Toisen puoliajan alussa Tšekkoslovakia siirtyi johtoon Milan Kabradan maalilla, mutta pian tämän jälkeen Jugoslavian Milan Jerković onnistui hyödyntämään Schroifin ainoan haparoinnin ottelussa. Ottelu kääntyi kuitenkin Tšekkoslovakian eduksi. Adolf Scherer viimeisteli Tšekkoslovakialle kaksi maalia ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana, ja Tšekkoslovakia eteni toista kertaa MM-finaaliin.^[3]

Santiagon ottelussa Chile aloitti ottelun pirteästi, eikä Brasilia päässyt rakentamaan kunnon hyökkäyksiä, mutta varhaisessa vaiheessa tuli jo esille joukkueen yksilöiden välinen taitoero. Chilellä ei ollut Garrinchan veroisia pelaajia. Tämä vei Brasilian johtoon ottelun yhdeksännellä minuutilla, ja reilun puolen tunnin jälkeen hän oli asialla toistamiseen ja ottelu näytti jo ratkenneen. Jorge Toro toi vapaapotkuosumalla Chilen maalin päähän hieman ennen taukoa, mikä vielä nostatti toiveita. Toisen puoliajan alussa Vavá pääsi kuitenkin puskemaan kulmatilanteesta Brasilian jälleen kahden maalin johtoon. Chilen taistelu toi sen vielä maalin päähän Leonel Sánchezin osumalla, eikä tasoitusosumakaan ollut kaukana. Ottelun ratkaisi kuitenkin Vaván puskumaali Zagallon keskityksestä. Ottelu oli ratkennut, eikä maaleja enää nähty, mutta värikkäät tapahtumat jatkuivat. 80. minuutilla Chilen Honorino Landa ajettiin kentältä hänen potkaistuaan brasilialaispelaaja Mauroa. Pian tämän jälkeen kentältä ajettiin Brasilian suurin tähtipelaaja Garrincha. Televisiokuvat kertoivat, että Garrincha potkaisi Eladio Rojasia linjatuomarin silmien alla, eikä perulaistuomari Arturo Yamasaki voinut tehdä muuta kuin ajaa Garrincha ulos. Chile jäi pronssiotteluun ja finaaliin selvinnyttä Brasiliaa jäi askarruttamaan, voiko Garrincha. pelata loppuottelussa.^[16]

Pronssiottelu

Pronssiottelu Chilen ja Jugoslavian välillä oli kahden väsyneen joukkueen tapahtumaköyhä ottelu. Ottelu eteni loppuhetkille asti maalittomana, kunnes Chilen Eladio Rojas onnistui laukaisemaan pallon Jugoslavian puolustajan kautta maaliin. Santiagon stadion heräsi ja kisaisännät saivat päättää turnauksen pronssijuhlaan. Jugoslavia sen sijaan jäi jälleen mitaleitta. Jugoslavia oli yksi aikakauden huippumaita, mutta se ei enää tulevina vuosikymmeninä yltänyt maailman terävimpään kärkeen. Kun se seuraavaksi olisi saanut kokoon huippujoukkueen, oli koko maa häviämässä maailmankartalta.^[16]

Loppuottelu

Turnauksen loppuottelun alla polttavin kysymys oli, saako välierässä ulosajettu Garrincha pelata loppuottelussa Tšekkoslovakiaa vastaan. Brasilian jalkapalloliiton nokkamiehet yrittivät käyttää vaikutusvaltaansa, jotta Garrincha saisi pelata. Pelé oli loukkaantuneena varmuudella sivussa, jolloin Garrinchan merkitys joukkueelle oli suuri. Välieräottelun linjatuomari oli ainoa, joka oli Garrinchan potkaisun nähnyt, ja siten ainoa joka voisi tapauksen todistaa. Mutta ratkaisevalla hetkellä tätä ei enää näkynyt, sillä brasilialaiset olivat maksaneet hänelle lentolipun Eurooppaan. Koska todistajia ei ollut, Garrinchalle ei määrätty pelikieltoa.^[4]

Alkulohko-ottelussa Brasilia ja Tšekkoslovakia pelasivat keskinäisessä ottelussaan maalittoman tasapelin. Nyt Tšekkoslovakian oli kuitenkin varauduttava paljon vahvempaan vastustajaan. Tšekkoslovakian valmennus tiedosti, että Garrincha on kyettävä pitämään pimennossa. Tšekkoslovakia koetti yllättää vaihtamalla taktiikkaansa puolustusvoittoisesta hyökkäävämmäksi. Se toi myös aluksi tulosta, vaikka ensimmäset vaaralliset maalintekotilanteet tulivatkin Brasilialle. Tšekkoslovakian Tomáš Pospíchal alusti komealla yksilösuorituksella Josef Masopustille maalipaikan, mistä tämä ei erehtynyt. Brasilian tasoitus tuli välittömästi, kun Amarildo iski maalin lähes nollakulmasta. Ottelun edetessä ote siirtyi Brasilialle ja Viliam Schroif joutui venymään mallukkaisiin torjuntoihin. Peli pysyi tasoissa 69. minuutille asti, jolloin Amarildon keskityksestä Zito vei Brasilian johtoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin Brasilia lisäsi johtoaan, kun Djalma Santos keskitti maalille, eikä Schroif saanut palloa liimattua. Palloon ehti ensin Vavá, joka viimeisteli Brasilian 3-1 johtomaalin. Enempää maaleja ottelussa ei nähty, ja Brasilia oli uusinut maailmanmestaruutensa. Brasilian mestaruuden takana oli ennen muuta joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi noussut Garrincha. Chilen MM-turnauksen jälkeen hänen elämänsä ei enää palannut entiselleen. Hänen siviilipuolen ongelmansa alkoivat näkyä myös kentällä, ja hän menehtyi ennen 50-vuotissyntymäpäiväänsä.^[4]

Tulokset