Frank Drake

Frank Drake vuonna 2017.

Frank Drake (28. toukokuuta 1930 Chicago, Illinois – 2. syyskuuta 2022[1]) oli yhdysvaltalainen astronomi ja astrofyysikko. Hänet tunnetaan parhaiten SETI-tutkimuksen perustajana ja Draken kaavan luojana.

Drake suoritti kandidaatin tutkinstonsa Cornellin yliopistossa vuonna 1952, ja maisterin (1956) sekä tohtorin (1958) tutkinnot Harvardin yliopistossa tähtitieteen alalla. Hän toimi professorina Cornellin ja Kalifornian yliopistoissa.[2]

Drake oli koko elämänsä ajan kiinnostunut älyllisestä elämästä maapallon ulkopuolella. Hän järjesti ensimmäisen SETI-projektin vuonna 1960. Hän etsi älykkyydestä kertovia optisia signaaleita ja osallistui tähän sopivien teleskooppien suunnitteluun. Drakea kiehtoi myös ajatus, että punaisia kääpiötähtiä voisivat kiertää asumiskelpoiset planeetat.[3]

Draken kaava on menetelmä, johon Drake kokosi eri tekijät, jotka vaikuttavat todennäköisyyteen sille, että maan ulkopuolista elämää joskus löytyy. Drake kehitti kaavan vuonna 1960 pitääkseen aihetta käsittelevän kokouksen asialistan järjestyksessä.[4]

Lähteet

  1. Frank Drake, astronomer famed for contributions to SETI, has died arstechnica.com. Viitattu 2.9.2022.
  2. CV seti.org. Viitattu 26.2.2017.
  3. Frank Drake seti.org. Arkistoitu 27.2.2017. Viitattu 26.2.2017.
  4. Jim Plaxo: Drake Equation Tutorial Astrodigital. Viitattu 26.2.2017.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
  • MathSciNet
  • Mathematics Genealogy Project
  • Scopus
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.