Esa Väliverronen

Esa Tapani Väliverronen[1] (s. 3. toukokuuta 1957 Rautio)[1] on suomalainen viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hänen alaansa ovat yhteiskuntatieteellinen mediatutkimus ja tieteentutkimus.

Väliverronen väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi Tampereen yliopistossa vuonna 1996, ja hänen väitöskirjansa aiheena olivat Lapin metsätuhot ympäristöuhkana mediassa. Ennen tutkijan uraansa hän työskenteli toimittajana.[2]

Väliverrosen viimeisimpiä tutkimushankkeita ovat Tutkijan sananvapaus ja julkinen asiantuntijuus (Koneen säätiö, 2017–2019), Mediating Expertise: public debates on health (Suomen Akatemia, 2019–2022) ja Koronakriisin julkinen dynamiikka (Helsingin Sanomain säätiö, 2020–2022). Hän julkaisee Mediayhteiskunta-blogia.

Väliverronen on toiminut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtajana vuodesta 2021 lähtien.[3] Lisäksi hän on osallistunut Tieteen tiedotus ry:n teettämän Tiedebarometrin laatimiseen vuodesta 2019 lähtien. Tiedebarometri kartoittaa suomalaisten tiedettä koskevia asioita kolmen vuoden välein.[4]

Väliverrosen ja Kai Ekholmin toimittama teos Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus (Vastapaino) sai Vuoden tiedekirja -palkinnon 2021.[5]

Kirjoja

  • Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus (toim. Esa Väliverronen ja Kai Ekholm, Vastapaino: Tampere 2020. ISBN 978-951-768-804-8.
  • Julkinen tiede, Vastapaino, Tampere 2016. ISBN 978-951-768-537-5. Verkkoversio
  • Mediayhteiskunta (Janne Seppänen & Esa Väliverronen) Vastapaino, Tampere 2012. ISBN 978-951-768-397-5. Verkkoversio
  • Journalismi murroksessa (toim. Esa Väliverronen) Gaudeamus, Helsinki 2009. ISBN 978-952-495-126-5.
  • Geenipuheen lupaus. Biotekniikan tarinat mediassa. Helsingin yliopisto, viestinnän julkaisuja 13, 2007. ISBN 978-952-10-3618-7.
  • Media-analyysi. Tekstistä tulkintaan (toim. Anu Kantola, Inka Moring ja Esa Väliverronen) Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1999. ISBN 951-45-7679-9.
  • Ympäristöuhkan anatomia. Tiede, mediat ja metsän sairaskertomus, Tampere, Vastapaino 1996. ISBN 951-768-003-1.
  • Luostarinen, Heikki & Väliverronen, Esa: Tekstinsyöjät: Yhteiskuntatieteellisen kirjallisuuden lukutaidosta. Tampere: Vastapaino, 1991. ISBN 951-9066-43-8. Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)

Lähteet

  1. a b Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 1186. Väliverronen, Esa. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1.
  2. Esa Väliverronen Suomen tiedetoimittajain liitto. Viitattu 15.12.2022.
  3. Jäsenet Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Viitattu 16.12.2021.
  4. Tiedebarometri 2022 | Suomalaiset arvostavat tiedettä ja luottavat sen tekijöihin – ”Kriisiaika on lujittanut luottamusta” Helsingin Sanomat. 16.11.2022. Viitattu 7.12.2022.
  5. Vuoden tiedekirja -palkinto teokselle Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus tsv.fi. 15.3.2021. Viitattu 16.12.2021.

Aiheesta muualla

  • Esa Väliverrosen kotisivu
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Tieteilijät
  • ORCID