Chris Cuomo

Chris Cuomo
Chris Cuomo vuonna 2016.
Chris Cuomo vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt9. elokuuta 1970 (ikä 53)
Yhdysvallat Queens, New York, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat yhdysvaltalainen
Ammatti televisiojuontaja
Puoliso Cristina Greeven (vih. 2001)
Lapset 3
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Christopher Charles Cuomo (s. 9. elokuuta 1970 Queens, New York)[1] on yhdysvaltalainen televisiojuontaja, joka juonsi Cuomo Prime Time -ohjelmaa CNN-kanavalla.[2] Aiemmin hän on juontanut 20/20-uutisohjelmaa ABC-kanavalla sekä lisäksi FOX-kavavalla Fox Files-ohjelmaa.[3][1] Vuonna 2022 Cuomo siirtyi NewsNation -nimiselle kanavalle, jossa hänellä on oma nimikko-ohjelma.[4][5]

Cuomo on edesmenneen Mario Cuomon poika, joka toimi New Yorkin osavaltion 52. kuvernöörinä vuosina 1983–1995. Lisäksi myös hänen vanhempi veljensä Andrew Cuomo on toiminut New Yorkin kuvernöörinä.[1][6]

Koulutus

Cuomo on valmistunut lakimieheksi (engl. Juris Doctor) Fordhamin yliopistosta vuonna 1995.[1] Ennen sitä hän oli suorittanut alemman korkeakoulututkinnon Yalen yliopistossa. [2][3]

Yksityiselämä

Vuonna 2011 Cuomo solmi avioliiton Christina Greeven kanssa, joka on aikakausilehden kustannustoimittajat. Parilla on kolme lasta, tyttäret Bella ja Carolina sekä yksi poika Mario.[1]

Väärinkäyttöepäilyt

Häntä syytettiin veljensä, New Yorkin silloisen kuvernöörin Andrew Cuomon ahdisteluväitteiden peittelystä. CNN-kanavan sisäisten tutkimusten mukaan hän oli asiattomasti käyttänyt kanavan resursseja painostaakseen veljensä seksuaalisesta ahdistelusta syyttäneitä tahoja.[7] Hänet irtisanottiin esiin tulleiden väärinkäytösten vuoksi 4. joulukuuta 2021.[7]

Lähteet

Viitteet

  1. a b c d e Biography com Editors: Chris Cuomo Biography. Viitattu 8.2.2022. (englanniksi)
  2. a b Christopher Cuomo: Biography Speakers Access, 2013, viitattu 14.8.2019.
  3. a b CNN Programs - Anchors/Reporters - Chris Cuomo edition.cnn.com. Viitattu 8.2.2022.
  4. Farhi, Paul: Chris Cuomo’s new cable-news home woos moderates. So far, they’re not tuning in. Washington Post. 14.2.2023. Viitattu 1.12.2023. (englanniksi)
  5. [CUOMO] NewsNation. 1.12.2023. Viitattu 1.12.2023. (englanniksi)
  6. CNN's Chris Cuomo says he 'obviously' can't cover brother AP News. 2.3.2021. Viitattu 1.12.2023. (englanniksi)
  7. a b Michael M. Grynbaum, John Koblin, Jodi Kantor: CNN Fires Chris Cuomo Amid Inquiry Into His Efforts to Aid His Brother The New York Times. 4.12.2021. Viitattu 8.2.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chris Cuomo Wikimedia Commonsissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Yhdysvallat