Carol Kane

Carol Kane ja Gene Wilder vuonna 1977

Carolyn Laurie Kane (s. 18. kesäkuuta 1952 Cleveland) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Nuoruus

Kane syntyi Clevelandissa, Ohiossa juutalaiseen perheeseen. Kanen äiti Joy on ammatiltaan jazzlaulaja, opettaja, tanssija ja pianisti, ja hänen isänsä Michael Kane on arkkitehti. Vuonna 1964 Carolynin vanhemmat erosivat hänen ollessaan kaksitoista vuotta vanha.

Ura

Kanen ensimmäinen rooli oli teatterissa vuonna 1966 näytelmässä The Prime of Miss Jean Brodie. Kanen ensimmäisiä rooleja elokuvissa on Jack Nicholsonin tähdittämässä Saattokeikka-elokuvassa vuonna 1973, jossa hän esiintyi ilotyttönä. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten Jill Johnsonin roolista vuonna 1979 valmistuneessa kauhuelokuvassa Kun tuntematon soittaa....

Muita elokuvia, joissa Carol on näytellyt, ovat muun muassa Woody Allenin ohjaama Annie Hall sekä Addams Family II, jossa Kane esitti hirviöperheen isoäitiä. Vuosina 1981–1983 Kane näytteli Taxi-televisiosarjassa. Vuonna 1994 hän vieraili Seinfeld-sarjassa.

Palkinnot

Kane on ollut kerran ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 1976 elokuvasta Hester Street. Emmy-palkinnon hän on voittanut kahdesti Taxista vuonna 1982 ja 1983. Samaisen palkinnon saajaksi hän oli ehdolla vuonna 1996 Chicagon lääkärit -draamasarjasta. AFi-palkinnon saajaksi hän oli ehdolla vuonna 1982 elokuvasta Norman Loves Rose.

Filmografia

  • Epätoivoiset (Desperate Characters, 1971)
  • Miehuusvuodet (Carnal Knowledge, 1971)
  • Weddings in White (1972)
  • Saattokeikka (The Last Detail, 1973)
  • Hester Street (1975)
  • Hikinen iltapäivä (Dog Day Afternoon, 1975)
  • Kunnon konnat (Harry and Walter Go to New York, 1976)
  • Annie Hall (1977)
  • Maailman suurin rakastaja (The World’s Greatest Lover, 1977)
  • Valentino (1977)
  • The Mafu Cage (1978)
  • Muppet-elokuva (The Muppet Movie, 1979)
  • Kun tuntematon soittaa... (When a Stranger Calls, 1979)
  • La Sabina (1979)
  • Strong Medicine (1979)
  • The Emmett Smith Story (1979)
  • Huutosakki hupenee (Pandemonium, 1982)
  • Norman Loves Rose (1982)
  • Café New York (Can she Bake a Cherry Pie?, 1983)
  • Sillan toiselle puolelle (Over the Brooklyn Bridge, 1984)
  • Tästä alkaa elämä (Racing with the Moon, 1984)
  • The Secret Diary of Sigmund Freud (1984)
  • Transylvania 6-5000 (1985)
  • Jumpin’ Jack Flash (1986)
  • Prinsessan ryöstö (The Princess Bride, 1987)
  • Ishtar (1987)
  • Liimanäpit (Sticky Fingers, 1988)
  • Ajokortti (License to Drive, 1988)
  • Haamujen kosto (Scrooged, 1988)
  • Joe ja tulivuori (Joe Versus the Volcano, 1990)
  • The Lemon Sisters (1990)
  • Gangsterilähiö (My Blue Heaven, 1990)
  • Flashback (1990)
  • Ted & Venus (1991)
  • In the Soup (1992)
  • Yhtä kyytiä (Baby on Board, 1992)
  • Kun tuntematon soittaa jälleen (When a Stranger Calls Back, 1993)
  • Addams Family II (Addams Family Values, 1993)
  • Even Cowgirls Get the Blues (1994)
  • Koulun kauhu (Big Bully, 1995)
  • Napoleon (1995) (ääni)
  • The Crazysitter (1995)
  • T-Rex – etsivistä parhain (Theodore Rex, 1995) (ääni)
  • Sunset Park (1996)
  • American Strays – kohtalon matkassa (American Strays, 1996)
  • Rakkaita ystäviä (The Pallbearer, 1996)
  • Trees Lounge (1996)
  • Office Killer (1997)
  • Kahjo kalareissu (Gone Fishin’ 1997)
  • The Tic Code (1998)
  • Jawbreaker – makea kuolema (Jawbreaker, 1999)
  • Tomorrow by Midnight (1999)
  • Man on the Moon (1999)
  • The Office Party (2000)
  • A Constant Forge (2000)
  • My First Mister (2001)
  • D.C. Smalls (2001)
  • Lemmenlääkäri (The Shrink Is In, 2001)
  • Love in the Time of Money (2002)
  • Teinidraamakuningattaren tunnustukset (Confessions of a Teenage Drama Queen, 2004)
  • The Pacifier – Tuttisoturi (The Pacifier, 2005)
  • Neljä joulua yhdessä päivässä (Four Christmases, 2008)

Aiheesta muualla

  • Carol Kane Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Carol Kane Elonetissä.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Korea
  • Puola
Taiteenala
  • Emmy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef