Ēriks Ešenvalds

Ēriks Ešenvalds
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Muusikko
Tyylilajit länsimainen taidemusiikkiView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
eriksesenvalds.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Ēriks Ešenvalds (s. 26. tammikuuta 1977 Priekule) on latvialainen säveltäjä.[2]

Koulutus ja ura

Ešenvalds opiskeli baptistien teologisessa seminaarissa vuosina 1995–1997 ennen maisteriksi kouluttautumista sävellyksessä Latvian musiikkiakatemiassa, josta valmistui vuonna 2004. Hänen pääopettajansa oli Selga Mence. Hän osallistui myös muiden muassa Michael Finnissyn, Klaus Huberin, Philippe Manouryn ja Jonathan Harveyn pitämille mestarikursseille. Ešenvalds on sittemmin opettanut sävellystä Latvian musiikkiakatemiassa. Hän on saanut useampaan otteeseen Latvian suuren musiikkipalkinnon. Vuonna 2006 hän sai Kansainvälisen säveltäjärostrumin ensipalkinnon teoksestaan The Legend of the Walled-in Woman.[2]

Ešenvaldsin teosten levytyksiä on julkaistu esimerkiksi Hyperionilla, Deccalla, Deutsche Grammophonilla, Ondinella ja Naxoksella.[2] Suurin osa Ešenvaldsin tuotannosta koostuu kuoromusiikista[3], mutta hän on säveltänyt myös esimerkiksi multimediasinfonioita ja oopperaa.[2]

Lähteet

  1. (de) Saksan kansalliskirjasto, GND-tunnisteView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. a b c d Ēriks Ešenvalds Musica Baltica
  3. Ēriks Ešenvalds Ondine

Aiheesta muualla

  • Viralliset sivut (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • IdRef
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.